Henrin Auteron blogi

HUOM: Kukin blogistimme vastaa itse omista teksteistään ja muista lausunnoistaan! Ota yhteyttä: viranomaismafia (at) gmail.com

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Lähtö



On sunnuntai.

Äiti katselee kelloa, on aika valmistautua lapsen lähtöön. Viikonlopputapaaminen on ohitse.

Lapsi katsoo sisarensa kanssa piirrettyjä. Äidin mielessä käy jälleen ajatus, miksi sisko saa asua kotona? Ajatus katoaa epävarmuuden tieltä. Epävarmuuden siitä, miten tällä kerralla kertoa lapselle, että nyt pitäisi hiljakseen valmistautua lähtöön...

Psykologi on neuvonut pysymään rauhallisena ja selittämään lapselle asian lapsentasoisesti. Kertomaan, koska seuraavan kerran pääsee kotiin, kannustamaan, olemaan positiivinen.

" Kerro lapselle hyvissä ajoin, ettei lähtö tunnu repivältä".

Äiti hengittää syvään. Puhaltaa ilmaa ulos.

" No niin, nyt pitäisi mennä pesulle, että ehditään pikkuhiljaa valmistautumaan matkaan. Autossa on kuuma. Äiti laittoi mehua jääkaappiin matkaa varten jäähtymään. Tulehan , käydään vilpoisassa suihkussa niin on mukavampi sitten matkustaa..."

" MINÄ EN HALUA SINNE! MINÄ HALUAN JÄÄDÄ KOTIIN!!!!"

Huuto on sietämätöntä. Sisko lähtee huoneeseensa. Poistuu. Taas. Pakenee. Sisko ei kestä enää katsoa aina toistuvaa huutoa ja rimpuilua, joka päättyy hiljaisiin kyyneliin, kun lapsi viimein luovuttaa. Tajuaa. Alistuu.

" Ettei lähtö tunnu repivältä". Olisipa se psykologi nyt tässä. Näyttämässä, miten se tehdään käytännössä.

Äiti ottaa lapsen syliin, mutta lapsi rimpuilee. Huutaa, ettei tahdo suihkuun, ei tahdo autoon, ei tahdo "sinne takaisin!"

" Pelottaa!"

Äiti laskee lapsen lattialle. Lapsi kävelee televisiotasolle ja asettuu makaamaan tason päälle kuin kulmarauta. Jalat lattialla. Vartalo tason päällä. Lapsi laittaa peukalon suuhunsa ja alkaa imeä. Tuijottaa, kuin kuollut kala. Tyhjyyteen.

Äiti puhuu rauhallisella äänellä lapselle. Silittää selkää. Kertoo, että kaksi viikkoa on lyhyt aika, sitten taas....

Äiti kertoo, että kaikki on hyvin.

Lapsi ei reagoi. Lapsi alkaa ynistä.

" Kulta pieni. Älä...ota peukku pois suusta. Kuuletko sinä? Tule äidin syliin, ei ole mitään hätää. . . ei hätää..."

Äiti nostaa velton lapsen syliinsä. Lapsi on fyysisesti siinä, henkisesti jossakin hyvin kaukana. Nyyhkyttää. Hiljaa.

Äiti yritää vielä. Hän heijaa lasta kuin vauvaa jutellen samalla kumiankan odottavan pesuhuoneessa. Suihkun jälkeen juotaisiin vielä kaakaot. Otettaisiin mukaan uusi pelikonsoli, sitä voisi pelata matkan ajan. Siskokin tulee mukaan.

Äiti yrittää riisua lapsen paitaa varovasti samalla, kun juttelee pesulle menosta ja keltaisesta kumiankasta.

Räjähdys. Lapsi huutaa "ei!"

Rimpuilee, huutaa.

Lapsi vääntyy kuin jäykkäkouristuspotilas. Selkä kaarella hän huutaa " mä en haluu!!!"


Vitun psykologi.


" En minäkään halua! Ymmärrä nyt rakas kulta pieni. Ei äiti halua sinua pois, mutta kun äidin on pakko! Minä en tästä päätä, muut päättävät. Äidillä ei ole vaihtoehtoa."

Lapsi huutaa.

Äiti riisuu paitaa. On mentävä ja vaihdetava matkavaatteet.

Kukaan ei muista enää kaakaota.

Sisko nojaa ovenpieleen ja seuraa tilannetta eteisestä. Hiljaa. Hypistelee mekkonsa helmaa. Ei itke. Ei ole itkenyt enää kuukausiin.

Lapsi pysyy tuskin jaloillaan.

Äiti kantaa lapsen suihkuhuoneeseen.

Nopea suihku. Lapsi huutaa.

Pyyhe.

Ei. Ei harjata märkää tukkaa. Ollaan tässä hetki sylikkäin. Silitellään. Rauhoitellaan.

Äiti on märkä, äidin täytyy vaihtaa kuiva paita.

Lapsi nyyhkyttää ja vapisee jakkaralla, äiti pukee kuivaa paitaa.

Äiti pukee lapselle hellemekkoa. Laitetaanko sukat? Haluatko vaaleanpunaiset?

Huomaamattaan äiti on alkanut itkeä. Vapista.

Syliin. Hysss,,,,hyssss....
Rauhoitu kulta. Rauhoitu....

Kyllä sinä pääset vielä kotiin. Kuuntele minua. Kuuletko?
Minä lupaan sinulle. Minä en koskaan hylkää sinua.

Katso äitiä, katso.
Lapsi katsoo silmiin.

Minä en koskaan hylkää sinua. Minä rakastan sinua. Aina. Ollaan yhdessä reippaita ja vahvoja. Jooko?



Hiljainen seurue ajaa autolla. Takapenkillä sisarukset juovat mehua.

" Äiti, minulla on jo ihan hyvä mieli" lapsi sanoo.
Tajuaminen on tapahtunut. Hyväksyminen. Alistuminen kohtaloonsa.



Määränpää lähenee. Lapsi tunnistaa suuren puun. Kohta ollaan perillä.
" Äiti, ota tää mehu, sitä ei saa viedä sinne. Ne suuttuu. "


Parkkipaikka. Vastaanottaja.

Katse.

Pelottaa. Ehkä äiti sittenkin keksii keinon vielä viime hetkellä.
Ehkä minä voinkin mennä takaisin kotiin.

" Heippa... "



Auto lähtee. On hiljaista.
Takapenkillä istuu sisko. Yksin.

" Äiti?"

" Niin?"

" Minuakin pelottaa, koska Emmaa pelottaa, se kertoi mulle. Mutta mä en saa kertoa sulle, koska se kielsi."

" Minä tiedän, kulta. Siwa on auki. Haetaanko jäätelöt?"

" Joo..."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti