Henrin Auteron blogi

HUOM: Kukin blogistimme vastaa itse omista teksteistään ja muista lausunnoistaan! Ota yhteyttä: viranomaismafia (at) gmail.com

tiistai 4. marraskuuta 2014

toiveissa perheen jälleen yhdistäminen.



Musta on hassua, että ihminen joka todellatodella haluaa olla lapselleen hyvä äiti ja hyvä ihminen ja joka todellatodella haluaa saada lapsensa kotiin, ei saa siihen mahdollisuutta. Musta tuntuu oudolle, että jotta saisin lapseni kotiin ja perheemme kasaan, mun tarvitsee palkata asianajaja ja käydä oikeutta ammattikuntaa vastaan jonka kuuluisi auttaa ihmistä. Lainsäätäjät ovat huomaamattaan luoneet maahamme ammattikunnan, jolla on rajaton valta puuttua ja hajottaa perheitä. Kun on olemassa ammattikunta, jolla on rajaton valta, niin miksei sinne sattuisi sekaan ihmisiä, jotka käyttävät sitä valtaa väärin?
    Eletäänkö me aikakautta, jossa jahdataan vanhempia syyttävällä sormella?

sunnuntai 12. lokakuuta 2014


   Tulee mietittyä ihmisen arvoa yhteiskunnassa, tässä omassamme. Mediavoimien, poliitikkojen, viranomaisten ja muiden valtaa käyttämään pystyvien osuutta siihen, kuinka koemme ihmisarvon tänään.

  Siitä kirjoitin tänään kevyen blogikirjoituksen Uuden Suomen Puheenvuoroon.

   Mitä sinä ajattelet näistä asioista?

    http://annesoimajrvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/177814-hyvinvoidaan



lauantai 4. lokakuuta 2014

Viranomaisrikollisuutta kunnissa

Ohessa on mielenkiintoinen artikkeli. Voit lukea sen klikkaamalla tästä.

Artikkelissa todetaan mm. seuraavaa:
  • Osa kunnista ohjeistaa sosiaali- ja terveysalan työntekijöitään laittomaan toimintaan saavuttaakseen tehokkuutta, Itä-Suomen yliopiston sosiaalityön ma. professori Anna Metteri sanoo.
  • Alan opiskelijat kertovat, että eivät saa tehdä lain mukaista työtä, Metteri puuskahtaa.
  • Sosiaalityöntekijöiden asenteet heijastavat Metterin mukaan yleistä asenneilmapiiriä, joka on Suomessa muita Pohjoismaita kovempi.
Artikkeli herätti minussa mm. seuraavia ajatuksia:
Ihmisiä, jotka puolustavat oikeusvaltiota ja lainmukaista viranomaistoimintaa sanotaan mm. ammattivalittajiksi, häiriköiksi, krevulanteiksi ja turhasta valittajiksi. 
Heille sanotaan, että keskity positiivisiin asioihin ja lopeta valittaminen. Aina pitäisi olla niin fantastisen positiivinen. Ihanan fantsua.
Kyllä se on semmoinen asia, että ihmisten ei tarvitse hyväksyä mitä tahansa.
Eikö hälytyskellojen pitäisi jo nyt soida kun kerta myös sosiaalialalle hakeutuvat opiskelijat toteavat, että heidän mielestään lainvastainen toiminta on epäeettistä ja moraalitonta.
On hyvin mustavalkoista väittää, että tämän sivuston tarkoitus olisi lietsoa viranomaisvihaa. Haluamme puolustaa virkamiehiä, jotka toimivat asiallisesti ja lain mukaan. Heidän etunsa ei ole se, että ylhäältä kehoitetaan laittomuuksiin.
Virkamiehet ovat kovia lähettelemään selvityspyyntöjä vaikkapa työttömille ja toimeentulotuen saajille. Milloin mitäkin lappua pitää toimittaa eli pilkuntarkuutta siis viilataan. Monesti kuitenkin saa häirikön leiman jos itse ottaa byrokratiasta ja lainsäädännöstä selvää eli vaatii lain noudattamista ja tarkkuutta myös virkamiehiltä itseltään. Ihmisillä on oikeus odottaa vastavuoroisuutta eli sitä, että myös virkamiehet toimivat lakien mukaan.
Toivotaan, että Eerikan surmaan liittyvät tulossa olevat virkarikoskäräjät herättävät keskustelua esimerkiksi sosiaalialan työmoraalista, huonosta ja hyvästä virkamieshallinnosta sekä kapitalistisen tiukista tehokkuusvaatimuksista.

perjantai 26. syyskuuta 2014

Turun virkamiesten selitykset

Viittaan aikaisempiin kirjoituksiini Turun virkamiesten toiminnasta.

Klikkaa linkkiä:

Hyvä hallinto ja Turun virkamiesketkut

Turun tapaus selvityspyynnölle

Asia koskee siis vireille laittamaani kanteluasiaa. Nyt Turun virkamiehet ovat antaneet apulaisoikeusasiamiehelle selvityksensä asiasta. Selvityksen voit lukea klikkaamalla tästä.

Selvitys on päivätty 11.9.2014.

Tässä siis väliaikatietoja!


Porakaivoepisodi

Lomamökkiyrittäjä otti blogimme ylläpitoon yhteyttä.

Hänen asiansa tärkein pointti on se, että huijarifirma myi hänelle porakaivon, joka ei toimi. Vesi on selkeästi epäpuhdasta. Tästä hänellä on selkeitä todisteita, joita Suomen oikeuslaitos ei huomioi. Huijarifirmaa ei ole saatu vastuuseen (eikä siis kauppaa purettua / firmalta korvauksia).

Jotta hänen asiansa saisi lisää julkisuutta, niin laitamme tämän päivityksen oheen linkit kahteen lehtiartikkeliin hänen asiastaan.

Klikkaa linkkiä:

Lehtiartikkeli 1

Lehtiartikkeli 2

Tarkennus 19.10.2014 lomamökkiyrittäjän pyynnöstä:

Katso youtube-video aiheesta klikkaamalla tästä.

Firman nimi on Suomen Porakaivo Oy.

Kyseistä firmaa ei ole kaupparekisterissä eikä verotiedoissa eli sitä ei ole olemassakaan. Se on olemassa vain aputoiminimenä, joka siis ei tietenkään ole osakeyhtiö.